Mulla oli mahdollisuus lähteä baanalle taas eilen, mutta jostain syystä ei maistunut. Siitä olen nyt tyytyväinen. Henkinen kantti on kohdallaan. Jos olisin ollut suurimman osan yötä maailmalla, olisin nyt ikunasta ulos tuijottava yksinäisyyden perikuva, joka pelkää huomista.
Ilma alkaa lämmetä. Joko mennään kohti lämpöä? Olen kurkkuani myöten täynnä kylmyyttä. Onneksi pimeys on väistymässä. Kun kirjoitan tätä on kello jo 17 ja ulkona on yhä valoisaa. Minuun siirtyy valtavasti energiaa valosta. Valo hieroo käpylisäkettäni.
Odotan lomaa. reilu viisi viikoa vielä ja sitten häivyn täältä pohjoisesta. Vähään aikaan en edes ajattele kylmyyttä. Juon oluenikin lämpimänä...
Oh, joku oli kommentoinut edellistä kirjoitustani. Sellaista tapahtuu niin harvoin. Jos joku kommentoisi useammin, siitä voisi kehkeytyä keskustelu. Yksin on niin vaikea keksiä juttuja. Ennen kirjoitin paljon. Silloin kirjoitin siitä, kuinka mulla meni huonosti. kirjoitin itselleni siitä, kuinka mulla menee huonosti, kuinka mua kohdeltiin huonosti jne. Prosessoin siis sitä. Tein siitä näkyvää. Silloin en osannut ajatella asiaa, ellen tehnyt siitä näkyvää ja konkreettista. Jos yritin ajatella tilanteitani pelkkinä ajatuksina, ne poukkoilivat kuin lottokoneen pallot, ilman järjestystä, vailla konkreettista kosketuspintaa. Kun kirjoitin asian tekstiksi se muuttui joksikin muuksi. Siitä tuli todellista, sitä oli helpompi ajatella. Mikä tärkeintä, siitä tuli totta. Muistan järkytykseni kun huomasin mitä olin kirjoittanut. Onko asiat todellakin noin? Ne olivat niin, olinhan juuri kirjoittanut ne. Siitä alkoi tekemiseni. Tein asialle jotakin. En osaa vieläkään ajatella ilman että kirjoitan tai piirrän.
Mistä tulee tämä kirjoittamisen tarve? Ajattelustako?
]]>Hirveä häslinki aina päällä. Kaikenhelvetinmaailman projekteja. innostun aina niin helposti. Väkerrän ja pakerran ja kysyn itseltäni; onko tämä elämäni tarkoitus? Onko tämä tarkoituksen ETSIMISTÄ elämälleni? Olenko olemassa tarkoituksen vuoksi?
Mä haluan lähteä lomalle. Haluan lämpöön ja aurinkoon. No, siihen on vielä aikaa. Täyttelen sillä välin vaikka ristikoita.
]]>Jotenkin tuntuu siltä, että seison tukevammalla jalustalla nyt, kun tämä on otettu tavallaan puheeksi. Niin paljon kuin haluaisinkin tekoja, ei minusta ole kuin ajattelijaksi, niin kauan kuin minulla on niin paljon menetettävää. Ja, aivan kuten ( hän ) sanoi, "et ole kyllästynyt..."
]]>Ystäväni kirjoittaa blogia... Rakaudesta, rakastumisesta, salaisuuksista, Rakastaa miestään samalla kun on rakastunut toiseen.... Tiedän, mitä se on, miltä se tuntuu, kuinka se sekoittaa arkipäivän unenkaltaiseksi ja vasta ajan kuluessa huomaa olleensa unenomaisessa tilassa. Unenomaisessa tilassa....niin. Jälkeenpäin ei saa otetta siitä, missä vaiheessa mitäkin tapahtui. Tämä koetaan varmaan eri tavalla henkilöstä riippuen.
Varmaa on se, että mikään ei jää puolitiehen. Se mikä oli alitajunnassa 1999 tuli päivätajuntaan 2006. Mitä 2007 tuo mukanaan, sitä ei kukaan tiedä. Jotakin tapahtuu tänäkin vuonna, se on kirjoitettu.
]]>Joku kysyi; olenko täällä? Olen, vahvasti. Vereni virtaa ja tunnen olevani elossa. Siksi, että minussa on kaksi? Toinen on aktiivinen kun toinen on hiljaa. Voiko molemmat olla aktiivisia? Miksikäs ei, senkin moraalisipuli.
]]>Kaipaan enemmän. Enemmän tulee myöhemmin. Ehkä tänä vuonna. Yhteisesti suunniteltu ja sovittu, ilman paineita. Pikkuhiljaa lukot avautuvat ja kaikki löytää paikkansa. Naks.
]]>Keskustelin erään naisen kanssa lukoista. Kuinka odotus tekee lukon. Kuinka epävarmuus tekee lukon. Kuinka suorituspaine tekee lukon. Kuinka lukosta puhuminen, sen myöntäminen, sen näkyväksi tekeminen poistaa lukon. Haluaisin rakastella uudestaan. Ilman lukkoa. Ilman orgasmikeskeisyyttä, ilman mitään. Mieli tyhjänä odotuksista. Zen ja nautinnon tuottamisen taito.
]]>