Juha Ruusuvuoren "Kaniikki Lupus" on hieno kirja. Aika harvassa ovat Suomessa tarinat, jotka sijoittuvat 1200-luvulle. Vanhan kansan tieto, jota katolinen kirkko pelkää kuollakseen. Niin paljon, etteivät kaihda murhaamista, jottei tieto pääse leviämään. Ihmisten kataluus, ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus, siinä ikuinen teema, joka ei ole muuttunut ihmiskunnan mukana.
Lupuksen hiipuva usko, paluu takaisin esi-isiensä ikiaikaiseen luonnonuskoon, vaikkakin vain kukonaskeleen verran, mutta kuitenkin. Oman henkensä kaupalla. Rivien välistä voi lukea, kuinka kaikki vanha on tuhoontuomittua, häviävä onni. Kuinka paljon korvaamatonta tietoa ihmiskunta on menettänyt niinä aikoina, kun mitään muuta ei suvaittu?